Streaming

XTV.fi kertoo sinulle parhaat viihdevinkit peleistä ja elokuvista

Viihdetarjonta on tänä päivänä todella ensiluokkaista, ja lähes kaikki viihde on kättemme ulottuvilla koko ajan. Voimme esimerkiksi katsoa uutuussarjan suoratoistopalvelusta, vuokrata elokuvan digitaalisesti kotisohvalla ja ladata uusimmat pelit pelikonsoliin suoraan pelikonsolin kauppapaikasta. Viihteen parissa viihtymiseen ei enää tarvita siirtymiä paikasta A paikkaan B, vaan kaikki löytyy tarvittaessa napinpainalluksen päästä. Tältäkin sivulta löydät tietoa parhaista elokuvista, menestyneimmistä elokuvista ja kaikenlaista tietoa erilaisista peleistä.

Vaikka kaikki haluamamme viihde onkin lähes vuorokauden ympäri saatavilla, liittyy tähän muutamia ongelmia. Ensimmäinen kuluttajien kohtaama ongelma on tietysti elokuvien, pelien ja muun viihteen valtaisa määrä. Uusia julkaisuja on niin paljon, että parhaiden löytäminen joukosta voi tuntua kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Tähän me XTV.fi:ssä olemme paneutuneet ja tarjoamme sinulle apua viihdeviidakossa selviämiseen.

Sivuiltamme löydät juuri sinun etsimiäsi vinkkejä esimerkiksi elokuvien ja pelien maailmasta. Jos olet kiinnostunut urheilupeleistä, Fallout-pelisarjasta, Super Mario -peleistä tai vaikka parhaista PC-peleistä, löydät ne XTV.fi:n sivuilta! Joko mennään?

Parhaat suomalaiset ja ulkomaiset elokuvat

XTV.fi esittelee sinulle elokuvien maailmasta monipuolisesti asioita, joita sinä haluat tietää. Elokuvan historia on niin pitkä, ja leffan vuosikymmeniin mahtuu niin paljon loistavia elokuvia, että aina ei uutuusleffojen perässä edes kannata juosta! Tällä sivustolle esittelemme sinulle esimerkiksi parhaat suomalaiset elokuvat. Tiesitkö muuten sen, että kun suomalaisilta kriitikoilta kysyttiin vuonna 2012 parasta suomalaista elokuvaa, ykköseksi nousi Matti Kassilan ohjaama Komisario Palmun erehdys? Tämä elokuva on vuodelta 1960, joten legendaarisia pätkiä löytyy maamme historiasta paljon.

XTV.fi-sivustolta löydät tietysti myös vinkkejä parhaista ulkomaisista elokuvista. Listaamme myös kaikkien aikojen menestyneimmät elokuvat! Tällä listalla löytyykin monenlaista klassista katsottavaa. Rahallisesti mitattuna maailman menestynein elokuva on Avatar, joka on tuottanut tekijöilleen lähes 2,8 miljardia dollaria. Heti perässä tulee legendaarinen Titanic 2,1 miljardin tuotoillaan ja kolmantena listalla on Star Wars: The Force Awakens reilun kahden miljardin ansiollaan. Kaiken tämän ja paljon muuta löydät XTV.fi-sivulta. Artikkelimme ovat hauskoja, hyödyllisiä ja asiantuntevia!

Legendaarisia toimintasankareita ja pelielokuvia

XTV.fi-sivujen artikkeleissa esittelemme myös mielenkiintoisia hahmoja elokuvien päärooleista. Tarjoamme muun muassa sisältöä leffojen tähdistä, kuten vaikkapa legendaarisista toimintasankareista. Maailman tunnetuimmat toimintasankarit taitavat olla Terminator-elokuvista tuttu Arnold Schwarzenegger ja Rocky- ja Rambo-elokuvien päätähti Sylvester Stallonen. Suositun IMDB.com-elokuvasivuston mukaan nämä herrat ovatkin toimintasankarien listalla sijoilla viisi ja kuusi, mutta listan alkupäätä hallitsee kenties vieläkin legendaarisempi nimi, nimittäin Clint Eastwood. Eastwood on edelleenkin jäyhä jätkä, joka muistetaan erityisesti lännenelokuvien kovanaamana, jolle ei kettuilla.

Toimintaelokuvasankarien lisäksi XTV.fi-sivuilla sukelletaan pelien maailmaan oikein urakalla, ja koska pelit ja elokuvat ovat nykyisin niin lähellä toisiaan, vilkaistaan myös esimerkiksi parhaisiin pelien pohjalta tehtyihin elokuviin. Suosittuja pelien pohjalta tehtyjä elokuvia ja arvostelumenestyksiä ovat muun muassa Final Fantasy, Silent Hill, Resident Evil, tänä vuonna paluun valkokankaalle tekevä Tomb Raider, Ratchet & Clank, Prince of Persia sekä tietenkin Suomen ylpeys, maailmalla runsaasti sekä peleinä että elokuvana kehuttu Angry Birds. Hyvä Suomi!

Pelejä joka lähtöön

XTV.fi on sivusto myös pelaajille. Elokuvamaailman lisäksi löydät sivustoltamme aivan mielettömät määrät artikkeleita, vinkkejä ja tietoa peleistä ja pelimaailmasta. Jos olet kiinnostunut esimerkiksi urheilupeleistä, Fallout-pelisarjasta, Super Mario -peleistä, Xbox-peleistä tai vaikkapa PC-peleistä, olet tullut oikeaan paikkaan. XTV.fi kertoo sinulle näistä kaikista ja paljon muustakin. Esittelymme ja artikkelimme ovat aina asiantuntevia ja ajan tasalla. Sivustomme avulla pysyt todellakin ajan hermoilla eikä sinun tarvitse hukata aikaa turhaan etsimiseen, sillä täältä löydät kaiken.

Tiesitkö, että eräiden arvioiden mukaan skeittipeli Tony Hawk’s Pro Skater on maailmanhistorian paras urheilupeli? Niinpä! Peli julkaistiin jo vuonna 1999 ja on edelleen todella arvostettu peli. Entäpä tiesitkö sen, että Fallout-pelisarjasta arvostetaan yleisesti ottaen eniten sarjan ykkös- ja kakkososaa? Tai sen, että Super Mario Bros. -peliä on myyty yli 40 miljoonaa kappaletta?

Me XTV.fi-sivulla kerromme sinulle kaiken tämän ja paljon muuta. Saat siis vinkkejä uusiin peleihin ja voit tietysti brassailla kavereillesi tietämyksellä!

Katsaus parhaisiin elokuvapeleihin

Peliteollisuuden kasvu on aiheuttanut sen, että elokuvateollisuus on ymmärtänyt pelien merkityksen. Näin ollen vasta viimeisten vuosien aikana peleistä tehtyihin elokuviin on todella alettu panostaa. Sen sijaan elokuvista on tehty pelejä aina eikä usein niin hyvällä menestyksellä. Monesti elokuviin perustuvat pelit ovat vain turhaa rahastusta ja niistä jääkin monesti vain paha mieli pelaajalle. Poikkeuksiakin on, esimerkiksi vuonna 1994 julkaistu Star Wars -peli TIE Fighter on niin monella mittarilla yksi aivan kärkipelejä elokuvamaailmasta.

XTV.fi on viihdettä ja sinua varten!

XTV.fi on oppaasi elokuva- ja pelimaailmaan! Kuten varmasti olet huomannut, kiivastahtisessa maailmassa on mahdotonta pysyä kärryillä kaikista peli- ja elokuvainnovaatioista. Tämän takia tarvitset tukea, neuvoja, artikkeleita ja vinkkejä matkallesi viihteen syövereihin. Tätä varten me XTV.fi:ssä olemme olemassa.

Me neuvomme ja kerromme sinulle, mihin sinun kannattaa käyttää aikaasi, jotta et käytä aikaasi turhan ja tarpeettoman viihteen etsimiseen. Tältä sivustolta löydät takuuvarmasti parhaat ajatukset ja vinkit peli- ja elokuvamaailmaan. Hyppää mukaan viihtymään!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *