Movies

Kaikkien aikojen menestyneimmät elokuvat

Kaikkien aikojen menestyneimmät elokuvat ovat tuottaneet maailmanlaajuisesti jopa miljardeja euroja. Viime vuosina erityisesti sarjakuviin perustuvat supersankarielokuvat ja elokuvasarjojen jatko-osat ovat keränneet miljoonayleisön ympäri maailmaa. Kymmenen menestyneimmän elokuvan listalta löytyy myös hieman vanhempia klassikoita kuten Titanic ja Avatar.

Suosituimpien elokuvien arviointi perustuu niistä saatuihin lipputuloihin, mutta listauksissa ei yleensä oteta huomioon inflaatiota tai väestön suuruutta, joten aiempien vuosikymmenten menestyneimmät elokuvat eivät yleensä yllä listoille. Maailman menestyneimmistä elokuvista 30 on saavuttanut yli miljardin dollarin lipputulot. Useimmat yli miljardin dollarin lipputulot ylittäneistä elokuvista on tuotettu 2010-luvulla.

Suosituimmat elokuvat ovat viime vuosikymmenenä vetäneet ennätysmäärän yleisöä, vaikka elokuvissa käyminen on muuten vähentynyt suoratoistopalveluiden – kuten Netflixin ja Viaplayn – suosion kasvaessa. Inflaatiokorjatulle listalle yltävät puolestaan myös varhaisten vuosikymmenten klassikot kuten Tuulen viemää, alkuperäinen Tähtien sota vuodelta 1977, Sound of Music ja Tappajahai, jotka ovat saavuttaneet kulttimaineen elokuvaharrastajien parissa. Viime vuosien trendeissä on huomattavissa erityisesti elokuvasarjojen ja sarjakuviin perustuvia elokuvia tuottavien yhtiöiden räjähdysmäisesti kasvanut suosio.

Avatar

Avatar on James Cameronin käsikirjoittama, ohjaama ja tuottama tieteiselokuva vuodelta 2009. Se on listattu kaikkien aikojen tuottoisimmaksi elokuvaksi huimine – yhteensä vajaan kolmen miljardin – lipputuloineen. Cameron kertoo aloittaneensa Avatarin suunnittelun jo reilu kymmenen vuotta ennen sen julkaisua. Hän on sanonut monesti keränneensä inspiraatiota kaikkein suurimmista scifi- ja fantasiakirjoista, kuten George Orwellin 1984:sta, joita hän luki läpi lapsuutensa. Lahjakas James Cameron on ollut mukana myös monien muiden huippusuosittujen elokuvien teossa.

Elokuva sijoittuu tulevaisuuteen, 2100-luvun puoliväliin. Eräs yhtiö louhii arvokasta mineraalia Pandoran maaperällä. Pandora on vihreä Maan kaltainen planeetta, jossa on kuitenkin yksi ongelma – sen ilmakehä on ihmiselle myrkyllinen. Aluetta asuttavat na’vi-kansalaiset, jotka ovat kolmimetrisiä, sinisiä ihmisen kaltaisia olentoja. Yhtiö on mineraalien lisäksi kiinnostunut kovasti na’veista, ja tutkii niitä Avatarien, na’vien ja ihmisten DNA:sta johdettujen kehojen avulla. Elokuva on täynnä seikkailua ja jännitystä, sekä tietenkin hieman romantiikkaa. Avatar on koskettava, ja kaikkien tulisi nähdä se.

Titanic

Myös Titanic on James Cameronin ohjaama ja käsikirjoittama elokuva. Se on kaikkien aikojen toisiksi tuottoisin elokuva heti Avatarin jälkeen, yli 2 miljardin euron lipputuloineen. Filmi perustuu tositapahtumiin: RMS Titanicin jäävuoreen törmäämiseen ja lopulta uppoamiseen vuonna 1912. Cameron on kuitenkin tuonut elokuvaan koskettavan ja romanttisen puolen, vaikka tapahtumat pohjaavatkin vuoden 1912 katastrofaalisiin tunnelmiin. Titanic on monipuolisesti ja taitavasti kasattu elokuva, joka alkaa vanhan naisen muistelmista, ja johtaa viimein laivan uppoamiseen ja sydänten särkymiseen.

Elokuva alkaa siitä, kun yhdysvaltalainen tutkimusryhmä yrittää löytää laivan hylystä kadonneen kaulakorun. He saavat käsiinsä kuitenkin vain piirustuksen naisesta, joka pitää kyseistä arvoesinettä kaulassaan. Tutkijat innostuvat, kun henkilö nimeltä Rose Dawson Calvert ottaa heihin yhteyttä ja sanoo olevansa piirustuksessa kuvattu nainen. Hän kertoo tarinan niistä kahdesta maagisesta päivästään Titanicilla, joiden aikana hän tutustui elämänsä rakkauteen, vietti hänen kanssaan kaiken saaneensa ajan, ja lopulta joutui vielä traagisesti luopumaan nuoresta miehestä.

Harry Potter -sarja

Harry Potter -sarja perustuu seitsemään J.K Rowlingin kirjoittamaan romaaniin velhopojasta, joka seikkailee kahden parhaan ystävänsä – Hermione Grangerin ja Ron Weasleyn – kanssa taikakoulu Tylypahkassa. Romaanien kirjoittaja Rowling oli tiiviisti mukana näiden elokuvien tekemisessä, varmistaen jatkuvasti, että lopputulos olisi samanlainen kirjojen kanssa. Harry Potter onkin ainoa teossarja, jonka kaikista osista on tehty sekä elokuva että televisiotuotanto. Se on saanut kulttimaineen oman aikansa aikuisten ja teini-ikäisten keskuudessa, ja uudet sukupolvetkin jaksavat ihastua Potterin maailmaan.

Harry Potter on elokuvasarjana maailman kolmanneksi tuottoisin, edellään vain Marvel Cinematic Universe (Avengers) ja Star Wars. Näitä kolmea sarjaa vertailtaessa on kuitenkin otettava huomioon, että Marvelin sarjaan kuuluu 19 ja Star Warsiin 11 elokuvaa. Harry Potter -elokuvat, joita on tehty paljon vähemmän, keräsivät yhteensä kuitenkin yli 8,5 miljardin euron tuotot, ja suuri menestys toi J.K Rowlingille Brittiläisen imperiumin upseerin arvonimen. Tulevaisuudessa sarjasta julkaistaan vielä näytelmiä, sekä samaan miljööhön sijoittuvia kertomuksia, kuten vuoden 2018 Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset.

Frozen

Ensimmäinen lastenelokuva – Frozen – on listalla kahdentenatoista. Se on maailman menestynein animaatioelokuva 1,3 miljardin euron lipputuloillaan. Tarina kertoo prinsessasiskoista – Annasta ja Elsasta – jotka ovat luonteiltaan hyvin erilaisia. Elsa muun muassa syntyi taianomaisten voimien kanssa: Hän osaa hallita lunta ja jäätä. Nuorempana hän onnistui satuttamaan hallitsemattomilla voimillaan siskoaan, ja heidät eristettiin kokonaan toisistaan. Elokuvassa pääsee todistamaan hauskoja, mutta myös sydäntä särkeviä kohtauksia voimien ja tunteiden säätelyyn liittyen. Frozen sopii kaiken ikäisille.

Menestyselokuvien tulevaisuus

Monet elokuvat ovat saavuttaneet huippusuosion ja ennennäkemättömät lipputulot elokuvateattereissa, vaikka suoratoistopalveluiden käyttö onkin lisääntynyt. Netflix julkaisee nyt omia elokuvia ja sarjoja, joita ei ole nähtävissä missään muualla – silti elokuvateattereissa on kävijöitä. Tämä selittyy toki mielenkiintoisilla uusilla elokuvilla ja niiden jatko-osilla, mutta ennen kaikkea teatterien tarjoamilla elämyksillä: Suuri näyttö, pehmeät penkit, loistava äänentoistojärjestelmä ja maukkaat leffaeväät. Pelkästään laadukas kuva saa elokuvan näyttämään paljon paremmalta. Tulevaisuus tällä alalla hohtaa siis entistä kirkkaampana – ja suoratoistopalvelujen suosionkin voi kääntää edukseen!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *